Lähtötilanne – Yhteismarkkinoinnin ammattilainen etsinnässä
Atea on Pohjoismaiden ja Baltian johtava it-infrastruktuuritoimittaja, jonka palveluksessa on yhteensä noin 7 000 työntekijää 84 paikkakunnalla. Suomessa yritys on toiminut yli 30 vuotta ja heidän yli 500 ammattilaista ovat rakentaneet Suomea tietotekniikalla.
Lähtötilanteessa Atealle tarvittiin fiksusti ja ammattitaitoisesti hoidettu yhteismarkkinoinnin tekijä. Kumppanimarkkinointi on Atealle systemaattinen toiminto, jonka Kuuki otti kokonaisuudessaan hoitaakseen heti alusta alkaen. Kuukin laadukkaan työn takaavat selkeät konseptit, joiden pohjalle on helppoa suunnitella toimenpiteitä.
Atean yksi rooleista on toimia integraattorina. Atea tuottaa asiakkailleen parhaan lopputuloksen yhdistämällä eri valmistajien ratkaisuja osaksi kokonaistarjoamaansa. Jotta näitä ratkaisuja ja omaa palveluosaamista voidaan markkinoida, on kumppaneiden ymmärrettävä Atean liiketoimintaa ja tarjoamaa hyvin.
– Kuukin kanssa ei tarvitse shoppailla eri tekemistä eri toimistoilta, vaan he osaavat ehdottaa asiakkaamme ostomatkaa edistäviä keinoja kampanjakokonaisuuksiksi, kertoo Stiina Koli Atea Finland Oy:n strategisista kumppanuuksista vastaava Partner Manager.
Atea edustaa useita valmistajia, joista kymmenen kanssa heillä on strateginen kumppanuus. Käytännössä tämä tarkoittaa, että Atealla on alan korkein osaaminen ja he pystyvät tarjoamaan asiakkailleen monipuolisia palveluita. Valmistajat arvostavat kumppaneita, jotka kykenevät tarjoamaan asiakkailleen laajaa palveluvalikoimaa, kehittämään asiakassuhdetta ja markkinoimaan innovatiivisesti. Kumppanuus on Atean DNA:ssa ja erottuu sen avulla kilpailijoistaan.
Yhteistyö alkoi yhteismarkkinoinnin ytimestä
Kuuki saa Atealta täyden luottamuksen yhteismarkkinointiin ja heti ensimmäisistä yhteisistä projekteista alkaen yhteistyö on sujunut erittäin hyvin.
– Atean kanssa päästään mahtavalla tavalla yhdistämään valmistajan ja kumppanin tavoitteet markkinointia suunnitellessa. Kohderyhmäsuunnittelu onkin avainasemassa erilaisten kokonaisuuksien markkinoinnissa, jotta pääsemme parhaaseen mahdolliseen – kaikkia osapuolia tyydyttävään – lopputulokseen, kertoo Kuukin Maaria Ritari.
Atean markkinointijohtaja Hanna Vesenterä nostaa Kuukin osaamisesta kolme erityisen tärkeää – ja hyvin toimivaa – kokonaisuutta esiin, jotka toteutuvat yhteistyön arjessa. Erityismaininnan saavat Kuukin sisältö-, prosessi- ja monikanavainen markkinointiosaaminen.
– Kuukin monialainen osaaminen on erittäin korkeatasoista! Kuukin ammattilaiset pystyvät jalostamaan valmistajakumppaniemme tuoteviesteistä Atean palveluviestejä, jotka kuulostavat meiltä. Näin meillä säästyy aikaa prosessien hallinnassa sekä markkinointikonseptien suunnittelussa ja toteutuksessa, Vesenterä kertoo.
Kuukin kanssa monikanavaista markkinointiviestintää
Yhteistyö Atean kanssa onkin meille kuukilaisille yhteismarkkinoinnin kermaa. Saamme tehdä markkinointiviestintää monikanavaisesti ja tuoda yhteistyön pöytään laajan ymmärryksemme eri laitevalmistajista, teknologioista ja ilmiöistä.
– On tärkeää, että markkinointitoimistolla on taustaprosessien ja vaadittavan dokumentaation tuntemus, joilla saadaan huomattavaa työmäärän säästöä, kun asiat osataan tehdä fiksusti, Koli sanoo.
– Kun tähän kaikkeen yhdistää monikanavaisen markkinointiosaamisen, hommat toimivat hienosti – tästä kiitokset Kuukille. Päivittäinen yhteistyö on todella sujuvaa ja helppoa. Yhteyshenkilömme pitävät tarkasti huolta prosessien etenemisestä kaikkien osapuolten osalta sekä aikatauluista, Koli summaa.
Tulokset – Tyypillinen yhteismarkkinointikampanja koostuu monesta osasta
Tyypillinen kampanja voi koostua esimerkiksi sisällöntuotannosta, kohderyhmäsuunnittelusta, digikampanjoista sosiaalisessa mediassa, hakukonemainonnasta tai natiivimainonnasta ja liidikvalifioinnista telemarkkinoinnilla. Yhteismarkkinointi on siis hyvin monisäikeinen kokonaisuus, jossa tarvitaan monenlaista osaamista.
Usein kuukilaisia onkin useampia tekemässä toimenpiteitä, jotta kampanjat saadaan toteutettua parhaalla mahdollisella tavalla ja Atean tavoitteet huomioiden. Lopputuloksena onnistuneista kampanjakokonaisuuksista saadaan toimitettua Atean myynnin työpöydälle työstettävää liidien ja suorien myyntikontaktien merkeissä.
Yhteistyön reseptinä kolmikantasuunnittelu ja jatkuva kehittyminen
Yhteismarkkinoinnin suunnittelu on tehokkainta kolmikantana. Atea, valmistaja ja Kuuki määrittelevät yhdessä tavoitteet ja näiden pohjalta tehdään ehdotus kampanjakokonaisuudesta sovitussa aikataulussa.
Atealla suunnitteluun osallistuvat tilanteesta riippuen eri toimenkuvalla olevia henkilöitä, jotka linkkaavat Atean myyntiresurssit mukaan liidinhoitovaiheeseen. Yhteismarkkinointi on jatkuva prosessi, ja päällekkäisyydet kampanjoissa tai kohderyhmissä voidaan välttää yhden suunnittelutahon avulla.
Mitä on yhteismarkkinointi?
- Yhteismarkkinoinnissa (co-marketing) valmistaja ja kumppani yhdistävät voimansa yhteisen tarjoaman markkinoimiseksi valittuun asiakassegmenttiin.
- Markkinointibudjetti jaetaan osapuolten välillä.
- Tulokset todennetaan, tavoitteiden saavuttaminen arvioidaan ja analysoidaan, miten tulosta parannetaan seuraavissa kampanjoissa.