Humanitäärinen järjestö Plan International Suomi kampanjoi näyttävästi lasten, erityisesti tyttöjen oikeuksien puolesta. Digitaalisen mainonnan kampanjointi on Planille tärkeä osa markkinointimixiä, ja järjestö on luottanut jo useiden vuosien ajan Kuukiin markkinointikumppaninaan.
Planin ja Kuukin yhteistyö alkoi alun perin jatkuvasta Google Ads -mainonnasta, ja on kasvanut pikkuhiljaa nykyisiin mittoihinsa. Tänä päivänä Google Adsin rinnalle on noussut hakukoneoptimointia, markkinointisuunnitelmien laatimista, raportoinnin kehittämistä (muun muassa Looker Studio) sekä vaihtelevien kampanjoiden, kuten Tyttöjen päivän ja joulunajan sesongin, digimarkkinointia. Yhteistyössä alusta asti on ollut mukana Kuukin digituotannon tiiminvetäjä Valtteri Mikkonen, jonka kanssa Planin tiimistä tekee yhteistyötä muun muassa Planin markkinointisuunnittelija Anna Väänänen.
– Mielestäni Kuukin ammattilaiset ovat hyvin perillä hiukan poikkeavasta toimialastamme, ja siitä, mikä toimii hyväntekeväisyysjärjestön mainonnassa. Kuukissa ymmärretään paitsi B2C- että B2B-liiketoimintamme, myös se, että Planin mainonta ei toimi samalla tavalla kuin yritysten, Väänänen kuvailee.
Plan kokeilee rohkeasti uutta digimarkkinoinnissaan
Planin asiantuntijoiden mukaan Kuukin kanssa jo vuodesta 2019 jatkunutta yhteistyötä kuvaa jatkuva kehittäminen. Kun yhteistyö on pitkäjänteistä ja samat kampanjat toistuvat vuodesta toiseen, voidaan ottaa oppia aiemmilta kerroilta ja siten kehittää toimintaa.
– Pohja on valmiina ja kaikilla tekijöillä on yhteinen ymmärrys siitä, mitä tehdään. Näin meidän ei tarvitse lähteä joka kerta nollasta. Se helpottaa kampanjoiden työstöä, Väänänen kertoo.
Vanhoihin kaavoihin ei kuitenkaan kangistuta, vaan yhteistyössä vodaan kokeilla uusiakin juttuja, Väänänen kertoo:
– Kuuki ei pelkästään toteuta pyydettäessä, vaan tuo jatkuvasti uusia ideoita ja näkökulmia Planin käyttöön. Kuukilaiset kertovat meille matalalla kynnyksellä esimerkiksi uusista mainosmuodoista ja muista mahdollisuuksista, joissa voisi olla potentiaalia Planille.
Mikkosen mukaan Planin kanssa onkin mielenkiintoista työskennellä, sillä järjestö tarttuu uusiin ehdotuksiin rohkeasti ja uskaltaa testailla monenlaisia tapoja toteuttaa mainontaa. Plan on hyödyntänyt Kuukin avulla muun muassa Google Ads Grants -ohjelmaa. Se on Googlen kädenojennus hyväntekeväisyysjärjestöille, jonka avulla humanitääriset tahot voivat mainostaa veloituksetta Googlen kanavissa.
Kuukilaisten digimarkkinoinnin ammattitaito ja näkemykset ohjaavat Plania
Plan pyörittää laajaa markkinoinnin kokonaisuutta viiden hengen in-house tiimin voimin, ja markkinointitoimiston tarjoamat lisäkädet ovat hektisessä arjessa tarpeen. Lisäksi Kuukin tarjoaa kattavat raportit niin digitaaliseen mainontaan kuin hakukonenäkyvyyteen liittyen. Ne antavat Planille arvokasta näkemystä, joka voisi jäädä kiireisessä arjessa huomaamatta.
– Saamme Kuukilta hyviä kehitysehdotuksia ja vinkkejä siihen, mihin suuntaan kannattaa tekemistä ohjata. Itsellä ei ole arjessa aina aikaa syventyä joka kanavan jatkuviin muutoksiin. Kuukilaisilla taas on niistä vankka osaaminen ja ammattitaito, Väänänen kiittelee.
Kuukin kanssa tehdyn työn avulla Plan on saanut digitaalisen markkinoinnin tuloksia nostettua kautta linjan. Etenkin hakusanamainonta, joka on Planin tärkeimpiä kanavia, on kehittynyt huomattavasti.
Myös Kuukin Mikkonen nimeää mieleen painuneen onnistumisen:
– Kun teimme taannoin kampanjan, jossa kerättiin lahjoituksia Ukrainaan, oli se iso menestys. Plan sai paljon lisää lahjoittajia, kun olimme hereillä ja tartuimme ajankohtaiseen aiheeseen, Mikkonen muistelee.
Miten Väänänen sitten tiivistäisi yhteistyön annin?
– Kuuki on meille juuri sopivan kokoinen kumppani. Saamme hyvää, proaktiivista palvelua ja voimme luottaa täysin siihen, että mainontamme pyörii, kuten sen pitääkin.