Kuuki on saanut Asiakastiedon kasvusertifikaatin, sekä Kauppalehden Menestyjä-sertifikaatin. Nämä sertifikaatit ovat osoitus hyvin suunnitellusta ja kannattavasta liiketoiminnasta. Molemmat sertifikaatit myönnetään yrityksille vuodeksi kerrallaan oikaistujen tilinpäätöstietojen perusteella.
Menestyjä jo vuodesta 2020
Kuuki on ansainnut Kauppalehden myöntämän Menestyjä-sertifikaatin jo neljäntenä vuotena putkeen. Sertifikaatti annetaan yrityksille, joiden on todettu suoriutuvan vertaisiaan paremmin. Menestystä mitataan yrityksen toiminnan kannalta tärkeimmillä taloudellisilla termeillä:
- kasvu
- kannattavuus
- tulos
- maksuvalmius
- vakavaraisuus
- riskinsietokyky.
Jokaisella osa-alueella yritystä verrataan oman kokoluokkansa yrityksiin, oman toimialan yrityksiin ja kaikkiin Alma Talent Tietopalveluiden tietokannassa oleviin yrityksiin. Menestyjäluokitus arvioidaan asteikolla 0–100, ja pisteet perustuvat siihen, miten hyvin yritys suoriutuu suhteutettuna verrokkiryhmään.
Pidempiaikaisia kumppanuuksia solmittaessa on tärkeää, että kumppanit ovat taloudellisesti vakaalla pohjalla. Menestyjät-merkki on laajasti arvostettu ja se viestii Kuukin olevan hyvä ja luotettava kumppani.
Pohjoismainen Kasvusertifikaatti on tunnustus erityisesti myynnille ja liikkeenjohdolle
Asiakastiedon kasvusertifikaatti on tunnustus poikkeuksellisesta liikevaihdon kasvusta, hyvästä johtamisesta, myynnistä ja tiimityöstä. Sertifikaatin ansainnut yritys pyrkii voimakkaasti liiketoiminnan tavoitteisiin ja saavuttaa kasvutavoitteitaan ansiokkaasti. Pohjoismainen kasvusertifikaatti on pohjoismainen tuote, jonka tunnustuksen Suomessa myöntää Suomen Asiakastieto oy.
Kuukin asiakkuus- ja markkinointijohtaja Ulla Ristkari-Ryynänen on tyytyväinen yrityksen saamasta tunnustuksesta:
– Voimme ylpeänä kertoa, että olemme yksi suomalaisista yrityksistä, jotka täyttävät sertifikaatin myöntämisen kriteerit. Tähän saavutukseen yltää suomalaisista yrityksistä vain 5,2 prosenttia! Se kertoo yrityksemme myynnin ja liiketoiminnan onnistuneen strategisissa tavoitteissa niin hyvin, että erotumme positiivisesti Pohjoismaisilla markkinoilla.
Lue lisää Sertifikaateista:
Alma Talent Menestyjä-sertifikaatti
Asiakastiedon Pohjoismainen kasvusertifikaatti
Lue myös aiheeseen liittyvät uutiset: