Kuuki täyttää seitsemän vuotta – yrityksemme on valmis koulutielle 

Tänään 10.10.2024 Kuuki täyttää seitsemän vuotta!

Ulla Ristkari-Ryynänen

KIRJOITTAJA
Ulla Ristkari-Ryynänen
CMO, Founding Partner

Kuukin seitsemän vuoden matka on sisältänyt monia muutoksen hetkiä, jotka ovat vahvistaneet yritystämme ja vieneet sitä eteenpäin. Ensimmäisten vuosien aikana panostimme vahvasti sisäiseen kehitykseen ja selkeytimme strategiaamme, minkä ansiosta pystyimme kasvamaan vakaasti ja luomaan toimivan palvelukokonaisuuden. Tämä oli varmasti yksi merkittävä tekijä, että yrityksemme selvisi pandemia-ajasta hyvin arvosanoin.

Viisivuotispäiväämme mennessä olimme kohdanneet haasteita ja kasvukipuja, jotka vaativat rohkeutta ja jatkuvaa sopeutumista. Vuosi 2021 toi mukanaan uusia muutoksia, ja siirryimme kohti tehokkaampaa ja joustavampaa liiketoimintamallia, jonka myötä otimme käyttöön uusia digitaalisia työkaluja.

Seuraavina vuosina laajensimme toimintaamme merkittävästi. Vuonna 2022 perustimme Visualsin, joka toi uudenlaista visuaalista osaamista palveluvalikoimaamme. Vuonna 2023 otimme jälleen ison askeleen eteenpäin, kun ostimme digimainostoimisto Imagerin liiketoiminnan, mikä vahvisti markkina-asemaamme entisestään. Kuluneen vuoden aikana olemme tarkkailleet myös tekoälyn tuomaa murrosta markkinaan. Sisäisten käytänteiden vakiinnuttua lanseerasimme myös viime keväänä tekoälypalvelumme.

Kuluneiden seitsemän vuoden aikana Kuuki on vakiinnuttanut asemansa luotettavana kumppanina, joka pystyy tukemaan asiakkaitaan laajasti aina strategiasta tuotantoon.

Arvot toiminnan perustana

Kuukin toiminta rakentuu neljän tärkeän arvon ympärille, jotka määrittelevät, mitä haluamme tarjota asiakkaillemme ja miten haluamme näkyä markkinoilla.

Yrityksen perustamisen ydinajatuksia on ajatus siitä, että 1+1 on enemmän kuin 2: yhdessä olemme enemmän kuin yksin. Kuukilaiset ovat aina yhdessä enemmän. Toimimme myös tiiviisti asiakkaidemme ja kumppaneidemme kanssa, sillä tiedämme, että parhaat tulokset saavutetaan yhteistyöllä ja yhdessä innovoiden.

Toinen arvomme on jatkuva oppiminen. Digitalisaation ja markkinoinnin maailma kehittyy vauhdilla, ja me Kuukissa pysymme alan hermolla, kehitämme jatkuvasti osaamistamme ja kasvatamme osaamispääomaamme. Tekoäly on tästä hyvä esimerkki: olemme integroineet tekoälypohjaisia työkaluja palveluihimme, jotta voimme tarjota asiakkaillemme dataan perustuvia, kohdennettuja ja tehokkaita markkinointiratkaisuja.

Kolmas arvomme on kestävät kumppanuudet. Meille tärkeää on luoda pitkäaikaisia, luottamukseen perustuvia asiakassuhteita ja kumppanuuksia. Haluamme, että asiakkaamme kokevat meidät aidosti luotettavaksi kumppaniksi, joka on heidän tukenaan ja apunaan kaikissa tilanteissa, vuodesta toiseen.

Yksi tärkeimmistä arvoistamme on brutaali rehellisyys. Olemme rehellisiä kaikessa, mitä teemme, ja seisomme aina sanojemme ja lupaustemme takana – niin asiakkaille kuin toisillemmekin. Tämä tarkoittaa, että lupaamme asiakkaidemme puolesta vain sen, minkä voimme aidosti toteuttaa, ja pidämme kiinni siitä, mitä lupaamme.

Kasvun ja kehittymisen polku

Olemme ylpeitä siitä, että Kuuki työllistää tänä päivänä yli 30 digitaalisen markkinoinnin ja viestinnän ammattilaista. Jokainen heistä tuo mukanaan intoa, osaamista ja idearikkautta – juuri he tekevät Kuukista sen, mikä se on tänään.

Yhdessä olemme kasvaneet seitsemässä vuodessa yritykseksi, joka tukee asiakkaitaan sekä strategisissa linjauksissa että käytännön toteutuksessa.

Kiitos asiakkaillemme ja tiimillemme

Erityinen kiitos kuuluu asiakkaillemme ja henkilöstöllemme, joiden kanssa olemme saaneet kasvaa ja kehittyä. Kuukilaiset ovat meille se tärkein voimavara, ja uskomme, että kun kuukilaiset ja kumppanimme menestyvät, menestyy myös Kuuki.

Seitsemänvuotiaana olemme oppineet jo paljon, mutta tiedämme myös, että opittavaa riittää vielä pitkälle tulevaisuuteen. Kuuki jatkaa matkaansa avoimin mielin, valmiina tarttumaan seuraaviin haasteisiin ja mahdollisuuksiin – sillä meillä oppivelvollisuuskin on vasta alussa!

Ota yhteyttä