Kuuki on ollut Kauppalehden Menestyjä jo kolme peräkkäistä vuotta
Kauppalehden Kestomenestyjä-sertifikaatin ansainnut yritys on tunnustetusti parempi kumppani. Me kuulumme joukkoon, jonka talousanalytiikan ammattilainen on todennut suoriutuvan vertaisiaan paremmin – kolme vuotta peräkkäin!
– Tätä menestystä ei olisi ilman kuukilaisten asiantuntijuutta sekä osaamista ja asiakkaita, jotka luottavat Kuukin tarjoamiin ratkaisuihin. Menestyjä-sertifikaatti kertoo onnistuneesta työstä – ja etenkin kun sen saavuttaa kolmena vuonna peräkkäin, kertoo se pitkäjänteisen työnteon onnistumisesta, markkinointijohtaja ja yksi perustajista Ulla Ristkari-Ryynänen sanoo.
Menestyjä-yritykset poimitaan tilinpäätöstiedoista
Alma Talent Tietopalvelut analysoi vuosittain suomalaisten yritysten menestystä oikaistujen tilinpäätöstietojen avulla. Menestyjä-luokituksessa yrityksen taloudellista suorituskykyä mitataan kuudella eri osa-alueella. Kultakin osa-alueelta yritys pisteytetään omassa kokoluokassaan sekä vertailtuna kaikkiin Alma Talent Tietopalveluiden tietokannan yrityksiin, että vertailtuna yrityksen toimialan muihin yrityksiin. Sertifikaatti ennakoi myös yrityksen tulevaa menestystä.
Yrityksen taloudellinen menestys rakentuu useista eri osa-alueista:
- osaavasta yritysjohdosta
- omistautuneesta henkilökunnasta
- tehokkaista prosesseista
- asiakkaan ymmärtämisestä.
Suurin kiitos menestyksestämme kuuluu henkilöstömme: kuukilaiset ovat liiketoimintamme pohja ja perusta!
Lue lisää Kestomenestyjät -sertifikaatista: